8. joulu, 2020

Siunattua Joulua!

On kaksi adventtia takana ja olemme mukavasti menossa ilon juhlaa kohti. "Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille suuren ilouutisen, joka koskee koko kansaa. Daavidin kaupungissa on tänään syntynyt teille Pelastaja. Hän on Kristus, Herra." Näin lukee Luukkaan kirjoittamassa jouluevankeliumissa uusimman UT2020 käänöksen mukaan. Se on ihana lupaus joka on pysynyt tähän päivään asti. Eikä ainoastaan ihana, vaan iloinen, täynnä hyvyyttä ja pyhyyttä.

Haluan erityisesti tänä jouluna muistuttaa siitä kuinka ainoastaan Jeesuksessa Kristuksessa on todellinen rauha. Ihminen voi kokea monessakin asiassa ajoittaista rauhaa, mutta vain Kristuksessa meillä on se taivainen rauha ja voima joka kantaa yli heikkojen hetkien. Rauha joka pysyy eikä horju. Eiköhän tässä vuoden 2020 aikana ole taas hoppuiltu ja oltu epävarmoilla teillä ihan tarpeeksi? Pyhän Hengen voimassa saamme kokea ja olla varmoja sekä järkähtämättömiä siinä, että mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta joka ilmenee Jeesuksessa Kristuksessa. Se on tarkoitettu myös tätä päivää varten eikä ainoastaan sitten joskus tulevaisuudessa. On hyvä huomioida, että toisinaan ja lopulta melko usein meidän on luovuttava jostain tämän maailman asioista ja lähestyttävä Jumalaa, jotta Pyhä Henki saa tulla. Olen kuullut monta kertaa eri yhteyksissä, että Pyhä Henki ei tee väkivaltaa. Se on totta ja tämä on hyvä muistaa. Pyhä Henki tahtoo täyttää ilolla, rakkaudella ja rauhalla, mutta Hän ei tee sitä väkisin. Annetaan sille siis tilaa itsessämme ja kodeissamme.

"Kunnia korkeuksien Jumalalle ja rauha maan päällä ihmisille, joita hän rakastaa." Mukavaa Joulunaikaa! T.Harri