24. heinä, 2020

Toimii kuten pitääkin

Ei rauhallista! Ja se on on kiitos asia. Seurakunnan jumalanpalvelustoiminta Laivalinnankadulla käynnistyi kesäkuun alussa ja jatkuu normaalisti (poikkeuksena su 26.7. jolloin ei tilaisuutta) sallituissa yleisömäärissä. Samoin ViaDia-tori, jossa olemme osaavan ja palvelualttiin henkikökunnan kanssa saaneet iloita runsaasta lahjoitusten ja asiakkaiden määrästä. Meillä on siis aihetta kiitokseen, kun voimme olla palvelemassa tämän paikkakunnan parhaaksi. Emme kuitenkaan halua jäädä vain Savoon vaan välittää Jumalan ihmeellisiä tekoja myös valtakunnan verkkoon eli TV7:lle. Studiosavo-ohjelman uuden kauden kuvaukset ovat käynnistyneet ViaDia-torin alakerrassa (videopätkä kuvauksista facessa) ja monet mukavat tarinat nähdään ja kuullaan marraskuusta alkaen. Tavataan siis kanavalla.

Oletko latautunut? Jos et niin kehoitan siihen. Tulevana syksynä tarvitaan Jumalan miehiä ja naisia palvelemaan Jeesuksessa Kristuksessa. Kuuntele ja aisti miten Jumala haluaa sinun toimivan. Usein puolitehoinen kone yskii, mutta huollettu toimii pitkälläkin matkalla. Tasapainoinen Jumalasuhteesi, rukouselämäsi ja Sanassa oppiminen antavat valmiuden kohdata erilaisia tilanteita ja toimia niissä. Kun on annettu mahdollisuus olla 100% Pyhän Hengen johdossa, niin miksi tyytyä vähempään? Onko meillä edes lupaa vähempään? Kristuksessa oleminen ja eläminen jo luonnostaan työntää Pyhän Hengen voimaa, kun et sitä estele. Sinuahan ympäröi jokapuolelta Kristus. Ota vastaan, älä vastusta. Näillä mennään ja kohdataan, uskon kautta kohti elokuuta. T.Harri